Sairastelin koronan uudelleen (kyllä, on rokotukset ja olin supervarovainen, siltikin se vaan tuli) tosin tosi iisinä. Pikuisen vaan silmiin sattui, mutta korona se oli, muutkin perheestä sen sairastivat.
Olen ollut hyvässä kunnossa, kovassa jopa. Rakastan liikkumista, metsää, luontoa ylipäätään. Punttisali, spinning, step, pitkät lenkit kuuluivat viikoittaiseen rutiiniini lapsen harrastuksen aikaan.
Asumme talossa jossa on kerroksia, olen töissä paikassa jossa on kerroksia mutta ei hissiä ja yhtä-äkkiä en enää päässyt mokomia portaita ylös huilaamatta puolessa välissä. Lenkillä hengenahdistus oli niin paha, että pääsin nipin napin korttelin ympäri. Punttisalilla hengästyin heti vaikka syke ei noussut… Pyöräily ei enää onnistunut ilman että silmissä pimeni. Olin ihmeissäni ja menin jälleen lääkäriin. Otettiin keuhkokuvat ja kaikki kuulemma kunnossa, pelkkä koronan jälkitauti. Takaisin töihin ja arjen ritiineihin.
Tilanne meni kokoajan pahemmaksi, hengenahdistus kasvoi kasvamistaan ja jopa autosta nousu teki vaikeaa. Kävellessä isoihin lihaksiin tuli outoja tuntemuksia, kuin hirmuisen jumpan jälkeen maitohapotus mutta nyt tämä tuli kävellessä autolta kauppaan. Silmissä pimeni pienestäkin liikkeestä, ilmaa joutui haukkomaan että saisin itseni liikkeelle. Ääneni meni huonommaksi ja kurkussa tuntui outo pallo, ihan kuin lapsena kun sukelsi pitkään… Olen yksinhuoltaja, joten tilanne pelotti minua kamalasti. Menin taas lääkäriin. Jälleen sanottiin että koronan jälkitauti, pitää vaan odottaa ja opetella hengittämään. Nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Kyllä se siitä, joillakin kestää kuulemma puolikin vuotta tämä, liike on lääke. Takaisin töihin ja arjen rutiineihin, taas.
F#ck this PAH - harvinaisesti sairas 