Minä olen nyt muutaman kuukauden voinut tosi huonosti. Olen käynyt töissä, hoitanut lapset ja yrittänyt lenkkeillä ja touhuta, mutta voin huonosti. Sydän tykyttelee, henki ei kulje, hengästyn pienemmästäkin ja tulee jatkuvasti etova olo.
Olen miettinyt että syy on pakkasessa, silloin vaan ei kulje… kenelläpä kulkisi mutta tämä vähän niinkuin jää päälle.
Nyt sitten oli lääkäri ja eihän se tämä mutsi nyt sitten kunnolla kulje testienkään mukaan. Lääkkeet eivät tehoa enää. Lihaskunto on parempi mitä perusterveellä, mutta kävelytestissä melkein pyörryin ja paineet ovat koholla ja verikokeet näyttivät huonoa.
Itkuhan siinä pääsi vaikka kuinka urhea yritin olla.
Nyt sitten tulee kiireaikataululla uusi viikon keikka sairaalassa jolloin aloitetaan uusi lääkitys ja kurkataan sydämeen sisältäpäin. Olen niin väsynyt, tajuan että ihan mitä minä teen niin ei mikään auta.
Oikeasti olen ihan valmis luopumaan tästä kaikesta ja valmis kuolemaankin, varsinkin kun noissa bläkäreissä olen huomannut että ei siellä toisaalla nyt niin ihmeellistä ole, mutta minulla on ihania lapsia joiden vuoksi teen mitä vaan. Rakastan enemmän heitä kuin mitään muuta ja antaisin ilman ympäriltäni heille.
Toivon, että elän edes niin kauan että he ovat valmiimpia ja vanhempia ottamaan poismenoni vastaan ja että ehdin vahvistamaan tukiverkostoni niin vahvaksi että kukaan ei jää yksin.
Nyt sitten alan rakentamaan vahvempaa tulevaisuutta eri kantilta.. Testamentti, hoitotahto, edunvalvontasopimus yms. yms. yms…
Tämä ei ole reilua, ei ollenkaan…
F#ck this PAH - harvinaisesti sairas 