Avainsana: kiukkulenkki

Tänään piti olla se psykologi. Olin valmistautunut taas tähän huolellisesti, koska ensimmäinen kerta ja en taaskaan halua itkeä vieraan ihmisen edessä.

Olin kerrannut tapahtumat viimeisen puolentoistavuoden ajalta päässäni ja täältä lukien Oireet ja DG, Taudin takaa löytyvä tyyppi. Tsempannut ja käynyt päässäni keskustelutunnin jokaisen hetken läpi etukäteen miettien mikä jatko tulee olemaan koska käyntejä saan vain pari ja uskoakseni niitä on turha itkeä enempää työnantajan piikkiin. Aloin olla henkisesti valmis, aamulla pikkulenkki että lihakset pääsee päivään mukaan ja veri kiertää ja sitten suihkuun.

Sitten puhelin soi ja psykologi peruttiin tältä päivältä ja siirrettiin viikolla eteenpäin. Mikä suuri pettymys valtasi minut. Joudun aloittamaan kaiken alusta, ei tämä oman henkinen sparraus kestä viikkoa ja sitä paitsi mun on aloitettava ensi keskiviikon lääkäriin valmistautuminen pikkuhiljaa… Ottaa niin paljon päähän, vaikka asialle ei mitään voi.

Sitten siitä suihkunmärkänä kiukuspäissäni vaatteet päälle ja painoin lenkille. Otin sen normaalin kutoseni, menin sen 10 min nopeammin mitä yleensä ja nukuin siitä 4 tuntia. Ei järkevää ja aikuinen ihminen toimii aivan eritavoin mitä minä toimin. Lenkillä en katsonut palkontojani, kuunnellut kirjaani tai ihaillut maisemia. Painoin niin kovaa kun pystyin raskaan musiikin mukaan menemään kuten ennen vanhaan ja siksi väsytin itseni siten, että oli pakko nukkua. Päätös oli minulle huono ja toivottavasti en tehnyt itselleni hallaa millään konstia, mutta kuitenkin taas jollain muotoa ahnehdin mieleeni pienen positiivisuuden… ekaa kertaa melkein vuoteen pystyin tekemään vanhan kunnon kiukkulenkin… Aikanaan urheilu oli se väylä jolla purin kaiken turhautumisen ja pahan olon pois. Mitä rankempi spinning, sali tai lenkki, sitä paremmin p#ska mielestä unohtuu. Urheilu oli kyllä minulle myös positiivinen väylä, mutta silloin en vetänyt itseäni piippuun… harmittaa vähän kun nyt pitää ehkäpä kuitenkin etsiä jokin toinen tapa tähän päänsisäiseen käsittelyyn kuin kiukkulenkit.

Kukapa olisi uskonut, mitenhän ensiviikon kävelytesti menee? voiko siellä painaa täysillä? Toisaalta jälleen huomasimme että töihin minusta ei vielä ole. Henkinen stressipiikki ja siihen päälle kropan ylikuormitus ja tarvitsen usean tunnin unet päälle…. mutta ehkä jollain tiellä ollaan… mikähän se tie on?