Aloitin uuden työn ja kaikki meni ihanasti, kuukauden… nautin ihmisistä, siitä että päivissäni oli sisältöä ja koin olemassaoloni tärkeäksi.
Viimeaikoina olen ollut vähän väsynyt ja lenkki ei ole kulkenut normaalisti ja olen nukkunut paljon. Tänään sitten kun menin toimistolle iltapäivällä, pyörryin ulko-ovella lyöden pääni seinään. Nousin itse ja menin sisälle, työkaverit soittivat ambulanssin.. ja niinhän siinä kävi että sairaalaan tuli matka. Ambulanssista lapselle hoitaja kotiin ja minä ❤️ osastolle.
Itkettää kamalasti 😢 pelottaa että tauti on pahentunut, lapsi jää orvoksi ja kaikessa naurettavuudessaan pelkään menettäväni työn mistä pidän koeaikana ja sitä kautta perheemme elannon ja kodin.
Olen aina sietänyt hyvin kaaosta ja väsymystä. En ole mikään siivousintoilija, meillä on kotona siistiä mutta ei liikaa tai tarpeeksi, miten kukakin sen näkee. Nyt viimeisen vuoden aikana olen ajanut kroppaani sellaiseen väsymystilaan että en tunnu kestävän mitään, en liikaa tai liian vähän. Syy loppuun palamiseen löytyy osiosta Oireet ja DG… en tiedä kauanko tässä menee että nousen, mutta toivottavasti pian.
Aikaisemmin ei ollut ongelma ottaa torkut autossa tai pukuhuoneessa kun lapsi treenaa kun olin sairas ja väitettiin vaan koronan jälkeisiksi, nyt haluan sänkyyn. Väsyttää niin kovasti että tuntuu ettei silmät pysy vaan kertakaikkiaan auki. Tuntuu että ei jaksa yhtään, ei yhtään hetkeä enää. Palelee ja ärsyttää kokoajan. Paitsi kotona omassa sängyssä. Lisäksi kaikki tutkimukset tulevat edelleen uniin. Miksihän mun piti sairastua just tautiin missä tehdään tutkimukset siten, miten just eniten pelkään.
Kaaos taas. Katson kotona tiskipöytää tai lattioita ja ahdistaa. Miksi ne eivät voi pysyä siistinä. Miksi aina on pyykit pesemättä tai imuroimatta. Miksi ikkunat ovat aina likaiset ja miksi pölyä on aina kaikkialla.
Jotenkin elämän sieto ja itse elämä on pienentynyt tosi paljon. Hermo ei ole kireällä enkä tiuski tai äyski kenellekään mutta väsyttää ja V…ttaa ihan kokoajan. Lenkillä ei niin kauan kun huomaan että en pystykään kuin ennen sitten on pakko kuunnella äänikirjaa niin ettei muuhun pysty. Tekisi mieli riidellä oikein kunnolla, sillain huutaa, mutta kenen kanssa sinkkuiita riitelee ja sopii.
Lisäksi kokoajan huomaan miettiväni tulevaisuutta, pärjäämistä. Miten me pärjäämme kun ei mua varmasti kukaan palkkaa. Vaikka olen oikeasti superammattilainen niin nykymaailma ja sairas työntekijä, oli se sitten miten hyvä tahansa eivät sovi yhteen. En edes tiedä nyt mistä lähtisin töitä edes etsimään. Nykyiset loppuvat kohta. Olen liian väsynyt etsimään mitään, mutta en myöskään virkisty jos en löydä jotain millä voin turvata lapseni elämän, minä kuitenkin olen elatusvelvollinen ja haluan olla! Haluan maksaa kaiken, nyt vaan en tiedä miten.
Onneksi aurinko paistaa ja minä tuolla mummojen ja pappojen kanssa köpöttelen päiväkävelyllä
Huomenna sitten pakko löytää niin iso positiivisuuspläjäys että se kantaa yli pääsiäisen.
F#ck this PAH - harvinaisesti sairas 