Aloitin uuden työn ja kaikki meni ihanasti, kuukauden… nautin ihmisistä, siitä että päivissäni oli sisältöä ja koin olemassaoloni tärkeäksi.
Viimeaikoina olen ollut vähän väsynyt ja lenkki ei ole kulkenut normaalisti ja olen nukkunut paljon. Tänään sitten kun menin toimistolle iltapäivällä, pyörryin ulko-ovella lyöden pääni seinään. Nousin itse ja menin sisälle, työkaverit soittivat ambulanssin.. ja niinhän siinä kävi että sairaalaan tuli matka. Ambulanssista lapselle hoitaja kotiin ja minä ❤️ osastolle.
Itkettää kamalasti 😢 pelottaa että tauti on pahentunut, lapsi jää orvoksi ja kaikessa naurettavuudessaan pelkään menettäväni työn mistä pidän koeaikana ja sitä kautta perheemme elannon ja kodin.
Luen kirjaa missä käsitellään asioita jotka ovat suurempia mitä oikeastaan ymmärrämme. Kirjassa käsitellään sitä, miten universumilta voi pyytää asioita, konkreettisia asioita ja kun toiveet ääneen sanoo, tarpeeksi usein sitä tarkoittaen voivat ne toteutua.
Aloin miettimään omia toiveitani. Tällä hetkellä oikeastaan ainut toive on terveys, paraneminen, vanheneminen, lastenlasten näkeminen, omien lasten polun seuraaminen. Minä en tarvitse rikkauksia, rahaa… tokihan ne olisivat kivoja juttuja, mutta kun tärkein, eli terveys on menetetty niin raha tuntuu aika vähäpätöiseltä asialta.
Oireeni ovat jälleen palanneet, lenkillä ja portaissa ahdistaa, ääni on mennyt ja sellainen outo korventava tunne on kropassa. Tiedän että keuhkoverenpaineeni ovat jälleen kohollaan ja tekevät tuhoa elimistössäni ja heikentäen sydäntäni. Lenkkini ovat ajallisesti pidempiä samaan matkaan mitä aikaisemmin ja voin huonommin. Olen tästä niin surullinen, että en tiedä miten selviän tästä pettymyksestä. Lähipiirini on iloinen kun olen voinut paremmin niin pitkään, joten tuntuu ylivoimaiselta kertoa heille että voin taas huonosti. Minne lapseni joutuvat jos kuolen, ei niillä ole paikkaa, olen yksin heidän kanssaan, joten toinen vanhempi ei voi heitä ottaa siipiensä alle.
Joten UNIVERSUMI! Ole kiltti ja vie tämä tauti pois minusta, paranna minut. Ota PAH pois. Jos et pysty siihen, niin etsi minulle lääketasapaino. Olen hyvä ihminen joka on elämässään kokenut niin paljon paskaa että olisin nyt ansainnut hyvän vanhuuden. Universumi kiltti, auta minua.
Näin myös jokin aika sitten tämän omaa tyhmyyttäni menettämäni deitin. Hän pyöräili onnellisen oloisena uuden siippansa kanssa ohitseni huomaamatta minua. Olen iloinen, että hän on onnellinen, hän ansaitsee onnen. Häntä en voi pyytää itselleni universumilta koska silloin satuttaisin toista. Olen hieman surullinen siitä, ett tapasin hänet väärään aikaan ja en ollut valmis asiaan ja tästä syystä kadotin hänet elämästäni. Olen iloinen hänen onnestaan. Toivoisin itsekin että voisin iltaisin käpertyä vahvaan syliin ja unohtaa huoleni edes hetkeksi, että voisin olla edes hetken hauras ja uskoa siihen, että joku pitää minusta ja perheestäni huolen, ettei minun tarvitse olla aina vahva, järkkymätön leijonaemo joka puolustaa lapsiaan ja reviiriään…
Tämä osa on kiinnitetty, osasin, alla tuoreillaan, tämä pysyy
PAH on harvinaissairaus johon sairastuu vain kourallinen ihmisiä vuosittain.
Minä olen yksi niistä ja ajattelin ensin kertoa kuka minä olen ja miten tauti todettiin, mitä oireisiin minulla kuuluu ja mitä kaikkea tein, että pääsin hoitoon. No niin ajattelin, mutta tämä rakentuikin vähän eritavoin. No, mulla on aikaa täydentää tätä. Kaikki aikanaan.
Tunteeni käyvät jatkuvasti sellaista myllerrystä että en ole koskaan kokenut tällaista. Täydellisestä epätoivosta pieneen lohtuun samassa hetkessä. Itkusta nauruun, tuskasta toivoon.
Jos kirjoituksillani voin pikkuisen jotain auttaa niin upea juttu, minulle tämä on myös uusi juttu, mutta katsotaan. En osaa kirjoittaa päiväkirjoja tai puhua oikein ihmisille tai en tiedä väylää mistä menisin auttamaan ja ketä auttaisin tai miten auttaisin, toivotaan siis että tämä kirjoitustyö toimii terapeuttisena väylänä myös mulle jos muillekin.
Joo, olen snadisti raukka kun en omaa kuvaa laita tänne. Mutta en halua leimaa otsaan, en ihan heti. Haluan ensin itse maistaa tämän ja olla hetken vain minä ja minun rakkaat ja tämä tauti sekä kirjoitukseni.
Minä olen omituinen persoona, päällepäin ei voi tai osaa lukea mitä sisällä tapahtuu, joten siksi näin. Minulle helpompaa tämä.
Ole armollinen lukiessa. älä paina kommenteilla alas, olen siellä jo. Jos ärsyttää, älä lue. Tämä on minun matkani, matka jota en haluaisi tehdä mutta mun on pakko.
Rakastan elämää enkä missään nimessä haluaisi tähän kuolla, en ainakaan ihan pian.
F#ck this PAH - harvinaisesti sairas 